Kalastuksessa jokaiselle neljälle vuodenajalle löytyy omat erityispiirteensä. Oppaat ovat perehtyneet kalojen elämään pintaa syvemmältä ja pystyvät täten paremmin ennustamaan kalojen seuraavat liikkeet. Tällä hetkellä pääpaino on heittokalastuksessa, mutta yhteistyökumppaneidemme avulla pystymme järjestämään kalastusretkiä aina silakanlitkauksesta vetouisteluun. Kalastus tapahtuu veneestä tai rannalta. Itse kalastuksen lisäksi voimme mm. määritellä päivän suurimman kalan iän ja kertoa kaloista muutakin kuin ”kalajuttuja”.

Hauen heittokalastus: Syksy ja kevät ovat hauenkalastuksen kulta-aikaa. Keväisin haukia tapaa matalista lahdista ja kudun jälkeen hauki on todella nälkäinen. Vesien lämmettyä hauet siirtyvät syvemmille vesille. Syksyn tullen hauet siirtyvät taas matalammalle ravinnon perässä ja siimat on syytä vaihtaa paksumpaan.

Kuhan ja ahvenen jigikalastus: Jigikalastus kasvattaa suosiotaan jatkuvasti. Periaatteena on jigiä pohjaa pitkin ”pompottamalla” matkia saaliin liikkeitä ja aikaansaada sopiva ärsyke. Yleensä pyynnin kohteena on ahven tai kuha, mutta hauki, lahna ja made ovat myös toisinaan kiinnostuneita ”kumisesta välipalasta”.

Tuulastus: Tuulastus on ikivanha kalastustapa. Sadassa vuodessa menetelmät ja välineet eivät juuri ole muuttuneet. Perinteiset veneen keulassa palavat tervakset ovat vaihtuneet ainoastaan taskulamppuun. Tämä ainutlaatuinen kokemus aistitaan parhaimmillaan sysipimeässä tyynessä syysyössä.

Täkykalastus: Täkyonginta on meillä Suomessa vielä melko tuntematonta, mutta naapurissamme Ruotsissa suurimmat hauet ja kuhat pyydetään juuri tällä menetelmällä.

Siianonginta: Keväinen siian pohjaonginta on suosittua ja leppoisaa puuhaa, joka ei vaadi fyysistä rasitusta ja soveltuu näin ollen lähes kaikille. Kalastuskausi alkaa heti jäiden lähtöjen jälkeen ja kestää aina toukokuun lopulle asti. Retkillä tutustumme siian ongintaan ja käymme läpi onkivinkkejä, hyvän siikapaikan hakua ja tietysti kalastamme.

Pilkkiminen: Kun jäät alkavat kantaa alkaa pilkkikausi, joka jatkuu aina kevättalven aurinkoisiin päiviin asti. Ahven ja kuha ovat tavoiteltuja kalalajeja, mutta myös särkikalat ottavat hyvin pilkkiin. Yksi ehkä jännittävimmistä kalastusmuodoista on pimeänaikaan tapahtuva mateenpilkintä. Pilkintää voi suositella kaikille ja eritoten ulkomaalaisille vieraille se on varmasti unohtumaton elämys.

Pyydyskalastus: Kalaretken ohessa voimme kokea verkot tai katiskan, virittää pitkäsiiman tai iskukoukut.

 Alkuun